Avainklubi tarjoaa kuluttajille mahdollisuuden osallistua suomalaisten tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen. Vastaa kyselyihin, ideoi, vaikuta ja voita palkintoja!

Kirjaudu

Tietoa

Avainklubi on internetissä toimiva yhteisöpalvelu, joka tarjoaa kuluttajille mahdollisuuden osallistua suomalaisten tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen. Avainklubin avulla suomalaisten oivallukset jalostetaan yritystemme kilpailukykyisiksi kansainvälisiksi huipputuotteiksi. Jokaisella suomalaisella on mahdollisuus vaikuttaa ja olla mukana luomassa työpaikkoja ja auttamassa Suomea menestykseen.

Avainklubi-yhteisöä hallinnoi ja johtaa Suomalaisen Työn Liitto. Palvelu on käynnistetty pilottina vuonna 2011, jonka jälkeen toiminta on kasvanut. Nykyään hankkeessa on mukana

Yhteistyössä on mukana myös Suomen Keksijäin Keskusliitto KEKE ry. Palvelun teknisestä toteutuksesta vastaavat SurveyPal Oy, Mediamaisteri Group Oy ja Intunex Oy. Palvelun ulkoasun on suunnitellut graafikko Marko Myllyaho. Tekes ja Sitra ovat myöntäneet vuonna 2011 hankkeelle rahoitusta.

Avainklubin beta-versio avattiin vapun tienoilla 2011 osoitteessa www.avainklubi.fi. Palvelussa voi esittää vapaita ideoita tai ottaa osaa mukana olevien yritysten tuotekehitystehtäviin. Vapaissa ideoissa klubilaiset voivat esittää aloitteita ja jatkokehittää tai kommentoida muiden aloitteita. Avainklubi 1.0 avattiin maaliskuussa 2012. Kertyneen kokemuksen perusteella palvelu uusittiin sekä visuaalisesti, rakenteellisesti että toiminnallisesti.

Yrityksille Avainklubi tarjoaa yhteistyöverkoston, joka mahdollistaa yhteisen oppimisprosessin ja hyvien käytäntöjen jakamisen. Avainklubin toiminta nivoutuu osaksi yrityksen omaa tuotekehitysprosessia yrityksen parhaaksi katsomallaan tavalla. Yritykset voivat myös ottaa avainklubilaisten jalostettuja tuoteideoita omiin tuotekehitysprosesseihinsa. Yritykset tavoittavat yhteisen suomalaisuuteen perustuvan asiakasjärjestelmän kautta uudenlaisia kohderyhmiä kustannustehokkaasti. Yritysten omien markkinointikanavien kautta tavoitetaan lähes kaikki suomalaiset. Tämä on merkittävä yhteinen etu, josta hyötyvät kaikki hankkeessa mukana olevat yritykset.

Kuluttajille Avainklubi tarjoaa yhteisöllisen palvelun, jossa voi ideoida, luoda uutta ja vaikuttaa. Palvelua kehitetään yhdessä käyttäjien kanssa, ja kehittäjiä kannustetaan kilpailuilla ja palkinnoilla.